tiistai 13. kesäkuuta 2017

Uusi aikakausi alkaa

Uusi päivä, uudet kujeet.. Tutkimusmatka itseen, mutta puhutaanpa siitä jossain muussa luvussa. Vai kenties jossain muussa muodossa… hmmm…?

Olen sitä mieltä että olen aina tiennyt mitä elämältäni haluan ja kuinka saavuttaisin sen ilman mitään sen suurempaa itsetutkiskelua saarella. Tietysti siellä saattoi jossain kohtaa miettiä niitä omiakin arvoja ja tunteita uusiksi.
Aamulla oli kiva olo, kun oli saanut nukuttua hyvin ja selvitettyä asioita. Sai tasoiteltua monen päivän huonon fiiliksen sileäksi. Ihanaa, että illalla pääsisi taas juhlimaan, niin pääsisi pelaamaan sitä kuuluisaa elämänpeliä ja poistumaan niistä huonoista viboista. No kaikkihan sen tietävät, että se ei ole oikea tapa toimia tai ratkaista asiaa, mutta tuolla saarella se oli hyvä ratkaisu suojellakseen itseään. Se tuskin mikään harmi nyt enää olisi. Sehän on saattanut olla yksi osasyy tänne tuloon saarella tapahtuneiden asioiden valossa, jos lukijat tajuavat what i mean.
Ilmaisen viinan bileet myös mutta voiko niitä kuitenkaan ilmaisiksi laskea.. Aamupalan jälkeen meidät lukittiin mimmien huoneeseen, koska oli vuorossa treffikumppanien valinta tilaisuus. Naiset matkustivat aamuisin meidän resortillemme valitsemaan treffikumppaninsa ja me olimme yläkerrassa yhdessä naisten huoneista sen aikaa. Yleensä se aika heitettiin läppää ja välillä ihan hemmetin hyviäkin juttuja siellä ollessa. Nauraa sai ainekin kovasti, jos ei muuta niin sisäisesti. Välillä käytiin asioita läpi edellisiltä päiviltä ja makoiltiin vain siinä isolla sängyllä. Kuka oli milloin missäkin siellä huoneessa. Paranneltiin meikkejä, puuteroitiin naamaa. Valmistauduttiin päivän kuvauksiin. Chillattiin ja otettiin iisii. Tällä kertaa Elliin oli tarttunut paha pöpö reissussa ja hän joutuikin lähtemään saarelta lääkäriin asti hoitoon. Siksi hän ei ole treffi valinnoissamme mukana.

Toisille treffeillemme menimme koko porukalla. Minä matkustin Marin ja Erikan kanssa samalla kyydillä treffipaikalle ja muut menivät toisella autolla. Treffit olivat kimppa treffit mangrove-metsässä, mihin koko porukkamme lähti vaeltamaan. Ennen metsää annoimme taas haastatteluja ja kuvailimme kameralla kaverikuvia. Kävelimme metsässä rapualtaiden yllä ruskeilla puusilloilla, mitkä oli niin siistejä paikkoja. Meidät oli jaettu aluksi kahteen eri porukkaan. Tämä oli meidän saarellamme käännekohta myös kokonaisuutta ajatellen. Oltiin Jessen kanssa puhuttu paljon siitä, kumpi veisi CC.n ja kumpi Erikan ensimmäisenä treffeille.
Olimme jo melkein päättäneetkin asiasta, mutta kimppa treffeillä saimme asioihin varmistuksen, kumpi veisi kummankin ensin treffeille. Jesse jäi CC.n kanssa samaan ryhmään ja itse menin Erikan ja Marin kanssa. Molemmat hakeutuivat toistensa seuraan ja siitähän ajatukset alkoivat olla mielessä.
Joonas ja Jennika meni meidän ryhmässämme edellä ja toinen ryhmä CC ja Jesse tulivat perässämme. Matkan varrella oli syntynyt myös yksi uusi ryhmittymä, jotka peesasivat kaikkia meitä muita, nimittäin Jasmin ja Juuso. Näillä kimppa treffeillämme ollessamme, kävimme myös istumassa picnicillä, mihin kannoin Veeran reppuselässä, koska hän oli sattunut jalkansa. Picniciltä jatkoimme urheilukentälle, missä jokainen oli hieman toinen toisensa personal trainer. Urheilu kentällä ollessamme pidimme porukalla hauskaa, enkä miettinyt asioita, että tietyt asetelmat saattaisivat satuttaa toista ihmistä toisella resortilla syystä että. Jatkoimme urheilemista kantamalla kylmälaatikon beachille ja nautimme toistemme seurasta ottamalla hauskoja kuvia. Kuvailimme toisiamme rannalla ja kaikkea muuta hubaisaa. Harmi että Bile-Elli ei osallistunut näille retkille sen takia, että hän oli saanut ruokamyrkytyksen ja joutunut sairaalaan tiputukseen. Meidän Bile-Elli dääm!! Treffeiltä lähdimme takaisin omaan pyhättöömme valmistautumaan illan partyihin.








 


Kolmannet bileet olivat Itsenäisyyspäivän bileet. Valmistauduimme niihin laittautumalla oikein huolellisesti. Puhuttiin et illalla on laitettava kyllä parempaa päälle ison juhlan kunniaksi. Itsenäisyysbileet vaikka olikin oma teemansa, niin meillä oli juhlissa aina jotain omaa sisäistä fani taimii. Esimerkiksi näissä juhlissa arvoimme jokaisella kulhosta, kuka olisi kuka ja ketä esittäisimme illan aikana. Itse sain kunnian olla koko kansan suosikki Niko. Juuso oli maskuliininen suurta suosiota nauttiva Chekkonen, (meitsin ihan feivoritti) Joonas oli puolestaan kaikkien kannattama ja rakastama ”kielletään kaikki” Päivi ja Jesse pääsi toimimaan meidän valtiovallan presidenttinä Sauli Niinistönä. Bileet startattiin siinä itsenäisyyspäivän päivällisellä ja nostimme maljat Suomen itsenäisyydelle. Päivällisen jälkeen olikin hieman vapaamuotoisempaa seurustelua luvassa, jonka jälkeen polkaisimme mopon kunnolla käyntiin. Veivasimme kahvaa ja pidimme tosi hauskaa.
Muodostimme jonon Salen luokse, niin kuin oikeissakin linnanjuhlissa. Kävimme siinä ne normaalit perus kättelyt, ainoa että omalta kohdalta täytyi hieman repäistä ja käyttää Nikon tosi tunnettua slogania Salea kätellessä, että moi, mä oon Niko ja mä oon niin nevör höörd susta mikä sai porukan taas ihan uusille tasoille hauskan pitoa ajatellen. Siinä kättelyjen jälkeen alettiin pelaamaan niitä kuuluisia juomapelejä, millä sitten saatiinkin elämänpeli auki siellä resortilla. Ei ollut huolia, ei murheita, ainekaan siinä hetkessä. Nautittiin illasta ja heittäydyttiin hieman sinkkunaistenkin vietäväksikin. Olihan siellä jollain hieman heikkoa happea havaittavissa ja roskakorit tuli tutuiksi, mutta se kuuluu asiaan joskus, hommat lähtee snadisti lapasesta, mutta ihmisiähän me kaikki ollaan.






Yö sujui jälleen kerran kosteissa merkeissä ja painettiin sitten porukalla minun ja Juuson huoneeseen, koska game oli niin sanotusti over sinä iltana. Ei siinä tilanteessa kauheasti käyty kuitenkaan jarruttelemaan kaverin kanssa vaan jatkettiin isompaa vaihdetta silmään ja alettiin pelailemaan tyttöjen kanssa sanaleikkejä.
Kyseltiin erilaisia kysymyksiä ja nautittiin toistemme seurasta. Siitä jatkettiin aamuille ja niiden ensimmäisinä tunteina tehtiin pihalle siskon petiä ja paineltiin sinne Erikan, Joonaksen ja Jennikan kanssa. Jokainenhan sen tietää, että siellä mitään olla nukuttu. Erikan kanssa juteltiin läpi yö ja juopoteltiin. Joonas ja Jennika fiittas meitä mukavasti läsnäolollansa. Mukavahan se oli niitä tähtiä siellä katsella, jos sitä nyt tähtien katseluksi voi kutsua.
Vaikka ajatteli resortilla ollessa, että ei ne iltavideot ole vaikuttanut tai vaivannut omaa mieltä millään tavalla tai että ne olisi mennyt tunteisiin, niin paskan marjat täytyy kyllä tässä kohtaa sanoa. Varmasti oli sen verran mustasukkainen itse ja harmissaan näkemästään edellisestä videosta, että ehkä sillä oikeutti itsensäkin toimimaan samoin, kuin toinen on toisella puolella toiminut. Miksi minä en saisi jos toinenkin saa. Meidän tapauksessa millä pohjalla suhteemme oli jo lähdettäessä reissuun, niin ei todellakaan ollut hyvä yhtälö nähdä sellaista iltavideo materiaalia, mitä näimme toisistamme. Noh, ehkä olisimme voineet vaikuttaa niihin myös itse. Luulen että paljon herää kysymyksiä, millä pohjalla suhteemme sitten on ollut, mutta sehän olisi jo ihan uusi lukunsa. Joku varmasti kysyy myös, onko se kostamista; No onko se, jos et tietoisesti sitä tee tai ajattele asiaa niin. Olisiko mahdollista, että kaikki on lähtenyt vain lapasesta. Moni asia vaikuttaa kuitenkin tapahtumaketjujen kulkuun elämässä, mikä varmasti kiinnostaa tällaisia asioita pohdittaessa.

25 kommenttia:

  1. Siis ootko nyt ihan tosissasi? Sinua harmitti Sonjan video ja siksi toimit saarella, kuten toimit!? Eiköhän sulla lähtenyt ihan ekana lapasesta, turhaa sä Sonjaa syyttelet.
    Enkä usko, että Sonja sulle missään vaiheessa kosti, vaan teki ihan niin kuin sydän sanoi. Jokainen on vastuussa omista teoistaan ja sun teot osoitti hyvin sen, että eipä sua paljoo Sonjan tunteet missään vaiheessa kiinnostanut, testailit ja pelailit ihan huoletta. Mutta kuinkas kävikään, hävisit oman pelis. Nyt on kyllä haippitaimit kaukana, ei jatkoon!

    VastaaPoista
  2. komppaan vahvasti edellistä! Turhaan yrität kirjotella jotain blogia ja kaunistella tekojas. Kehtaatki vielä väittää että Sonjan videot meni tunteisiin ja siksi toimit miten toimit. Yrität selvästi hakea jotain oikeutusta käytökselles mut sori, ei toimi :D

    VastaaPoista
  3. Katotko jaksot ruudusta, ja kirjoitat selostuksen päälle? Tylsää tekstiä. Nyt on elämänpeli osaltani nähty ja luettu.

    VastaaPoista
  4. Minusta ihanaa lukea temppareista enemmänkin. Sarja on ärsyttävä mutta koukuttava ja hauskaa kuulla vähän mitä sielä kulisseissa on tapahtunu. Minusta anonyymit millä ei oo mitää hyvää sanottavaa vois pitää päänsä kiinni. Ärsyttää lukee tommosta piiiip kommenttia ihmisestä jota tuskin kukaan kommentoijista oikeesti tuntee. Pidä vaa Jonne blogia! Minä ainaki mielenkiinnolla luen kaikki postaukset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itestäni on ärsyttävä lukea blogaajan omia Ano kommenteja, joissa esittää jotakuta muuta ja yrittää itteensä pönkittää. :)

      Tuuppa kirjoittamaan viestisi uusik tilillisenä tai lopeta Anoista valittaminen, Ano. ;p

      Poista
  5. Oliko sun mielestä Juuso hyvä Vilmalle? :)

    VastaaPoista
  6. Nyt on kyllä niin surkeeta kirjoittamista että ei tässä voi kuin nauraa.

    VastaaPoista
  7. Et Jonne vastaa anonyymien kommentteihin, mutta kysyn silti uudestaan että mitä ajattelit kun olit takaisin Suomessa ja katsoit varmaan sarjan jaksot televisiosta ja huomasit, että niihin iltavideoihin oli leikattu taitavasti kohtia, jotka voi tulkita väärin. Oli kuvatt yhdessä huoneeseen meno vaikka toinen osapuoli lähti huoneesta viiden minuutin päästä omaan sänkyynsä nukkumaan. Varmasti tiesit sarjan vanhimpana että videoita leikataan ja niillä provosoidaan periskunnat pettämään toisiaan. Olit hyvin perillä ohjelman luonteesta ja pelailit omaa elämänpeliäsi, joka tarkoittaa ilmeisesti sitä että "juon tässä kaikessa rauhassa, teen mitä haluan, mutta tämä on vain omaa peliäni joten Sonja on idiootti jos suuttuu tästä kun en tarkoita mitään".

    VastaaPoista
  8. Hyvää tekstiä Jonne ja kiva lukee vähän kulissien takaista elämää saarella. Noille kaikille jotka vikisee anonyyminä vois lopettaa ja alkaa pelaa omaa elämäpeliä ;) ja tiedän tämä tulee anonyymina tänne. Jonne kiitos blogista ja jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Täällä on oikein järjen riemuvoittojen kokoontumisajot: anonyymina vikistään siitä, että muutkin kirjoittavat anonyymina! Vai onkos se Jonne itse edelleen siellä anonyymina puikoissa? ;)
    Ja Jonne, voisit nyt koittaa tajuta, että myös me katsojat näimme ne Sonjan ekat videot. Niissä ei ollut mitään pahaa, toisin kuin sinun ekoissa (ja toki myöhemmissäkin) videoissa. Toisin sanoen tämä sun yritys syyllistää Sonjaa omasta paskamaisesta käytöksestäsi on paitsi raukkamaista, myös täysin turhaa: ei tule onnistumaan.

    VastaaPoista
  11. Hyvä Jonne!!! Hienoa analysointia ja pohdintaa. Kiinnostavaa luettavaa. Jatka samaan malliin. Kehityt päivä päivältä paremmaksi.

    VastaaPoista
  12. Kiva blogi, toivottavasti et aio lopettaa tätä noiden ilkeiden kommenttien takia.

    VastaaPoista
  13. Mua harmittaa sun ja Sonjan puolesta, en tiedä kumman enemmän. Te höpsöt menitte lankaan niin pienestä, jos teidän parisuhde oli nyt aitoa. Ennen kaikkea harmittaa sun puolesta ja myös Sonjan, koska kukaan ei tunnu tajuavan sitä että se oli teidän parisuhde. Teidän pahinta oli toisen pettäminen tunteellisesti ja kuinka kävikään. Sulle tehtiin just niin. Se että toinen pettää, sattuu kyllä. Mut se on hetkellistä, mut jos toinen pettää kunnolla 4 vuoden yhteisen elämän jälkeen 3 viikon tuntemisen jälkeen. 20 päivää vieressä vaihtuu 1500 päivään, se varmasti tuntuu tosi pahalta. Tätä ohjelmaa ei taida seurata hirveesti ihmiset, jotka ei osaa tulkita sanojen alta katkeruutta ja miettiä että mitä suusta pääsee kun rakastaa ja se satuttaa. On väärin et sua leimataan sillä naisten h**** vastakohdan trendisanalla. Mutta älä välitä, fiksut ihmiset osaa ymmärtää suurempaa merkitystä sanojen takana ja vaikkei vielä tunnu siltä niin sun onni että tiedät että se ei ollu aitoa ja niin vakavaa että jalat ois voinu laittaa maahan. Pintaliito rakkaus kestää sen kauniin hetken, mutta todellista rakkautta ei edes elämän peli hajota päin vastoin se punoo näistä karuja mutta kauniita ;) jaksuja, kyllä se siitä.

    VastaaPoista
  14. Miks päivitystahti on näi paljo hidastunu?

    VastaaPoista
  15. moika! Mielestäni Jonne sinun kirjoittamaasi tekstiä on mielettömän ihanaa lukea:--) Kaikkea hyvää ja rakkauden täyteistä juhannusta :--) siu ja jaxuhali

    VastaaPoista
  16. Voi sinua Jonne poloinen.Olisi parempi jos kirjoitat nämä blogitekstit jatkossa selvinpäin,niin ei tule noin paljon kirjoitusvirheitä.
    Tai ehkä olisi parempi itsesi kannalta että et enään kirjoita näitä?
    Pahennat vain omaa oloasi kun et myönnä virheitäsi.Ja selkeästi yrität näissä kirjoituksissa muokata totuuden sinulle mieluisaksi ja siedettäväksi.
    Tekstejäsi olisi mukavampi lukea jos olisit rehellinen lukijoille ja itsellesi.
    Totuus vapauttaa ja helpottaa oloasi.
    T. Vankeinhoidon psykologi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonne sun kannattaa oikeesti ottaa neuvosta vaari, täällä ihan psygoloki, yrittää sun vakavaa tai keskivaikeeta narsismia poistaa tai helpottaa!oit avun tarpeessa kuuntele :). Vielä jonain päivämä olet kuin Sonja avoin rehellinen ja mukava kaveri! :)

      Poista
  17. Etkö enää kirjoita blogia?��

    VastaaPoista
  18. harmi ku et kirjota tätä enää :(

    VastaaPoista
  19. Voitko kirjoittaa lisää postauksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin kirjottaa. Viimeks kirjottanu 3kk sitten.

      Poista
  20. Miksi blogi hiljeni? Kannattaisi takoa kun rauta on kuumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan kestäny noita kasoittain tulvivia negatiivisia kommentteja, mitkä ei varmasti kenellekään mukavia olisi. Kaikkea hyvää sulle Jonne, toivottavasti vielä päättäisit joskus jatkaa tätä.

      Poista

Uusi aikakausi alkaa

Uusi päivä, uudet kujeet.. Tutkimusmatka itseen, mutta puhutaanpa siitä jossain muussa luvussa. Vai kenties jossain muussa muodossa… hmmm…?...